Oikeus olla minä – ei takapakkia transterveydenhuoltoon!

Tervehdyksemme tänään Oikeus olla minä -mielenosoituksessa:
 
Hei kaikille paikallaolijoille ja heti alkuun suuri kiitos Me muut –kollektiiville sekä siitä, että olette tämän tapahtuman järjestäneet että siitä, että saamme tämän puheenvuoron käyttää. Meidän perheistämme harvalla on mahdollisuus esiintyä omalla nimellään tai kasvoillaan lasten yksityisyyden takia, joten olemme todella kiitollisia siitä, että annatte näin perheillemme äänen, tätä tarvitaan!
 
Paljon on nyt Suomessa muuttumassa. Ensinnäkin translain uudistus on toivottavasti VIIMEINKIN etenemässä käsittelyyn ja se on tietysti hyvä asia, mutta ehdotettu lakiesitys on vain juuri ja juuri riittävä minimi – se korjaa suurimman ihmisoikeusrikkomuksen, mutta jättää vielä paljon korjaamatta. Suurin vääryys on se, ettei sukupuoliltaan moninaisia lapsia ja nuoria vieläkään nähdä. Alaikäiset on saatava lakimuutokseen mukaan – vähempään emme saa tyytyä!
 
Jokaisella nuorella Suomessa täytyy olla mahdollisuus käydä uimassa, lainata kirjoja kirjastosta tai matkustaa paikallisbussilla – tai vaikkapa ulkomaille asti – ilman, että heidän on sukupuolensa takia jouduttava pelkäämään tai outattava itsensä tuntemattomille. Kaikki tämä olisi korjattavissa yksinkertaisesti: antamalla alaikäisillekin mahdollisuus juridisen sukupuolimerkinnän muuttamiseen.
 
Translain lisäksi toinen juuri nyt ajankohtainen asia on hoitopolku. Se ei ole ollut helppo aiemmin, eivätkä uudet suositukset ole tilannetta korjaamassa. Päinvastoin, ne pahimmillaan vaikeuttavat hoitoonpääsyä entisestään ja ruuhkauttavat jo nyt liian pitkiä jonoja.
 
Myöskään nuortemme kannalta elintärkeää ja täysin peruutettavissa olevaa blokkerihoitoa ei vieläkään oteta oikeasti saavutettavissa olevaksi hoitomuodoksi, kaikkia kansainvälisiä suosituksia vastaan. Hoitamatta jättäminen ei ole neutraali valinta, eikä nykytilannetta saa sellaiseksi väittää.
 
Blokkerihoito on toki teoriassa Suomessakin käytössä, mutta käytännössä se aloitetaan vasta siinä vaiheessa, kun siitä ei murrosiän tuomien muutosten suhteen ole enää kaivattua apua. Tämä on käsittämätöntä: blokkerihoito ei ole täysin riskitön, mutta eivät ole riskittömiä korjausleikkaukset tai mielialalääkkeetkään, joiden tarvetta hoidon kieltäminen ei ainakaan vähennä. Tämän mittaamattoman inhimillisen kärsimyksen lisäksi hoitamattomuus myös maksaa yhteiskunnalle huomattavasti enemmän, sillä kaikki eivät selviä murrosiästä ilman pitkäkestoisia mielenterveysongelmia. Osa syrjäytyy. Osa ei selviä lainkaan.
 
TÄMÄN EI TARVITSISI OLLA NÄIN.
 
Ei voi jatkua niin, että perheen täytyy etsiä lääkäreiden puolesta informaatio netistä, täytyy osata vaatia lähetettä ja neuvoa sen teossa, täytyy jonottaa joka paikkaan hoitotakuiden paukkuessa ja täytyy väsymiseen asti toistuvasti vaatia, perustella ja pyytää asioita, joihin kaikilla lapsilla pitäisi olla oikeus. Sen lisäksi, että tämä on nuorelle kohtuutonta, ovat myös erityisesti alaikäisten vanhemmat todella kovilla.
 
Eivät siis siksi, että nuori on trans – jos ei vielä ihan kaikille, niin ainakin hyvin monille vanhemmista se oma lapsi on äärettömän rakas ja täydellinen juuri sellaisena kuin onkin. Vanhemmat uupuvat siksi, ettei yhteiskunta ole tämän asian kanssa vielä läheskään valmis.
 
On raastavaa ja epäreilua, että lapsen hoidosta, hyvinvoinnista ja vaikkapa turvallisesta koulunkäynnistä joutuu itse ottamaan kaiken selville, vaatimaan lapselle kuuluvia oikeuksia ja taistelemaan tämän ihan tavallisen arjen sujumisen puolesta. On pelottavaa huomata, etteivät viranomaiset tiedä, osaa tai aina edes halua auttaa, samalla kun vanhempi näkee, kuinka lapseen sattuu ja tämä voi huonommin. Vanhemmat uupuvat, sillä oman lapsensa hyvinvoinnin edestä tekisi ihan mitä tahansa. Moni kokee jäävänsä asian kanssa täysin yksin: oman paikkakunnan ammattilaiset eivät useinkaan tiedä transasioista mitään.
 
Transpolit taas korostavat olevansa tutkimuksia, eivät hoitoa varten – ja nekin vasta 13 vuodesta ylöspäin. Moni perhe kaipaa kipeästi asiantuntevaa tukea jo paljon ennen sitä, eikä sitä voi jättää vain vapaaehtoisten varaan. Oikeasti suositusten mukaisesti etenevä hoitopolku vaatii onnistuakseen sen sen, että tutkimuksiin päästään jo aiemmin. Nyt jo moni perhe joutuu opastamaan lääkäreitä ja kouluja saadakseen lapselle asetusten ja lakien mukaista kohtelua – olettaen siis, että perheet itse ensin löytävät tarvittavan tiedon asiasta.
 
Tämän ei tarvitsisi olla näin! Pyydämme yhteiskunnalta: suojelkaa lapsiamme. Antakaa heille turvallinen yhteiskunta ja asiantunteva hoito. Emme vaadi ihmeitä. Antakaa heidän elää sellaista ihan tavallista elämää, ihan tavallisina nuorina.
 
Kiitos kaikille teille, jotka teette ahkerasti työtä näiden asioiden eteen. Olette ihania! Muistakaa pitää itsestänne ja jaksamisestanne myös huoli – te olette meille mittaamattoman arvokkaita. Me näemme teidät.
 
Rakkaudella,
Translasten ja -nuorten perheet ry