Kommenttimme Keskustan vaatimukseen jättää transnuoret lakiuudistuksen ulkopuolelle

Olemme hyvin pettyneitä, mutta kieltämättä myös jo turhautuneita. Keskusta vahvistaa jälleen Antti Kurvinen johdolla Kehrääjä-mediassa, etteivät he aio hyväksyä alaikäisten huomioimista uudessa translaissa. Laissahan ei ole kyse minkäänlaisista lääketieteellisistä hoidoista, ainoastaan juridisesta sukupuolimerkinnästä, joka mahdollistaa nuorillemme edes hieman helpomman arjen.

Kurvinen “rinnastaa päätöksen sukupuolen juridisesta korjaamisesta muun muassa [B-]ajokorttiin, vaalikelpoisuuteen, äänestysoikeuteen, avioliittoon sekä taloudelliseen täysvaltaisuuteen. Kurvisen mukaan hallitusohjelmassa omaksuttu sääntelymalli on ‘hyvin pitkälti’ Tanskassa omaksutun mallin mukainen. Myös Tanskassa sukupuolen juridinen korjaus vaatii 18 vuoden iän.”

Tämä on monelta osin ongelmallista. Ensinnäkään ajokortti ja oma sukupuoli ovat kaikkea muuta kuin verrannollisia asioita! Lisäksi on huomionarvoista, että ajokortin saa kyllä ennen 18-vuoden ikää: osan korteista jo 15-vuotiaana ja erityisluvalla B-kortinkin 17-vuotiaana. Ja niin edelleen. Lisäksi huomautamme, että Keskusta on itse ajanut äänestysikärajan laskua. Mutta eiväthän nuo ole edes mitenkään verrattavissa! Tuntuu suorastaan pöyristyttävältä, että asiaa halutaan edes verrata.

Oikeus omaan sukupuoleen on ihmisoikeus. Ihmisoikeuksilla ei ole ikärajaa, vaikka Keskusta nyt niin tässä esittääkin. Lisäksi Suomen perustuslakiinkin on kirjattu: “Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.” (L 731/1999, 6 § 2 mom.)

Kurvinen myös vertaa tavoitteita Tanskan lakiin. Tämä on siltäkin osin erikoista, että Tanskan hallitus ilmoitti juuri menneenä syksynä, että se tulee korjaamaan translakiaan ikärajapykälän osalta. Tätä linjaustaan he perustelivat mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksiin. Ikärajan ylläpitäminen täysin peruutettavissa olevaan asiaan nähtiin kohtuuttomana ja ylimitoitettuna, erityisesti, kun Tanskassa hoitoihinkaan ei ole ikärajoja.

Hyvät keskustan eduskuntaryhmän edustajat, jotka tämän vastustuksen takana kokonaisuudessaan olette: mitä haluaisitte sanoa nuorillemme perusteluna sille, ettette halua missään nimessä suoda heille yhtäläisiä ihmisoikeuksia heidän ikätoveriensa kanssa? He kuuntelevat tarkkaan.

 

Lisätietoja:

Suomenkielinen uutinen Tanskan hallituksen raportista 

Tanskan hallituksen raportti kokonaisuudessaan

Tanskankielinen uutinen raportista

Kuva: Jordan on Unsplash