Vieraskynä: Olisiko kaikki helpompaa?

Saimme tänä vuonna yhdistyksellemme Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta kesätyöntekijän. Muun tärkeän työn ohessa hän lupautui kirjoittamaan meille muutaman Vieraskynän. Suuri kiitos, J. Kuu!

Olisiko kaikki helpompaa?

Yleensä tuntuu, että kun puhutaan esimerkiksi siitä, minkälaista on olla sateenkaarinuori tai osa seksuaali-tai sukupuolivähemmistöä, painotetaan sen haasteisiin, ongelmakohtiin ja missä kaikessa on parannettavaa. Näistä pitääkin puhua, ne ovat erittäin tärkeitä, eikä niitä saisi missään tilanteessa unohtaa. Mutta itselläni ainakin usein unohtuu ne kaikki hyvät asiat, mitä sateenkaarinuorena eläminen on tuonut elämääni. Varsinkin oma transsukupuolisuuteni on ollut pitkään sellainen asia, mitä olen inhonnut ja hävennyt itsessäni. On ollut paljon hetkiä jolloin toivoin, etten olisi tällainen. “Kaikki olisi niin paljon helpompaa”, olen sanonut usein itselleni. Ja uskon, että suurin osa, ellei jopa kaikki sateenkaarevat ihmiset, tuntevat nuo tunteet erittäin tutuiksi.

Elämisestä tulee helpompaa, kun itse ei jo valmiiksi tallo omia varpaitaan

Kuulostaa hirveältä kliseeltä sanoa, että sateenkaarinuorena eläminen on tehnyt minusta kokonaisuudessa vahvemman ihmisen, mutta onhan se ihan totta. Kun nuorena täytyy taistella näkyvyytensä, olemassaolonsa ja oikeuksiensa puolesta, kasvattaa samalla paksumman nahan. Kun maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka ovat pelkkää olemassaoloasi vastaan, sinusta itsestäsi täytyy tulla oma puolustajasi, paras kaverisi ja se, joka katsoo selustaasi. Elämisestä tulee helpompaa, kun itse ei jo valmiiksi tallo omia varpaitaan. Samalla siinä oppii olemaan rohkeasti oma itsensä ja arvostamaan itseään.

Vaikka sateenkaareus on haastanut itseni hyväksymistä sellaisena kuin olen, se on myös omalla tavallaan helpottanut sitä. Sitä ei voi oikein edes selittää. Prosessia tehdessään, hyväksyntä juurtuu syvemmälle, eikä se jää niin pinnalliseksi. Eikä välttämättä uudet tai vanhat epävarmuudet pyyhkäise sitä pientä määrää olemattomiin, mitä olet prosessissasi jo saanut aikaan. Itsensä kokonaan hyväksyminen vie tottakai aikaa, mutta siinä auttaa se, että saa tukevan peruspohjan, minkä päälle rakentaa. Tiedän, että itseni täytyy vielä tehdä paljon prosessointia sen peruspohjan eteen, mutta tällä pienellä jo mitä olen saanut aikaan, uskon että joku päivä olen ehkä enemmänkin kuin sujut esimerkiksi transsukupuolisuuteni kanssa. Tällöin myöskin oman itseni “parhaana kaverina” ja puolustajana oleminen on helpompaa.

Kuva: J. Kuu

Mutta aina ei tarvitse pärjätä yksin. Sateenkaarevuus ja sateenkaariyhteisö on tuonut elämääni ihmisiä, joista olen niin isosti kiitollinen. Sitä tuntee itsensä vahvemmaksi, kun ihmiset, jotka jakavat kanssasi samankaltaisia asioita, ovat vierelläsi ja tukevat sinua ja sinä tuet heitä. Ylipäätään, erilaisten ihmisten tapaaminen, jäivät ne sitten vain yhden kohtaamisen varaan tai pidemmäksi aikaa elämässä, on ollut mahtavaa ja palkitsevaa. Kun tapaa erilaisia ihmisiä, oppii uusia asioita ja oppii katsomaan eri näkökulmista. Varsinkin yhteiskuntaamme. En tiedä olisinko oppinut niin paljoa esimerkiksi juuri ihmisten erilaisuudesta jos en olisi sateenkaarinuori. En ainakaan olisi oppinut samalla tavalla. Koen, että katson maailmaa ja ihmisiä paljon syväulotteisemmin, kun olen kasvanut sateenkaarinuorena. 

Kaikille samat oikeudet

Katsoessani maailmaa ja ihmisiä syväulotteisemmin olen myös oppinut muista vähemmistöistä, heidän kivuistaan ja taakastaan enemmän kuin aikaisemmin. Tämä on kasvattanut empatiakykyäni. Kun jakaa toisten kanssa tunteen näkymättömyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta, se vahvistaa meitä sekä opettaa meitä taistelemaan muidenkin kuin oman yhteisömme asioista ja oikeuksista. Silloin haluaa auttaa ja tehdä muutosta. Haluaa, että kaikilla on samat oikeudet ja että tasa-arvo toteutuisi. Näin olen juuri oppinut lisää esimerkiksi aktivismista. Mielenosoituksissakin on tullut ravattua, mitä en olisi varmaan aikaisemmin uskonut ennen kuin tajusin olevani itsekin sateenkaarinuori. 

Kun oppii puolustamaan itseään, oppii vähitellen ehkä arvostamaankin itseään 

Puolustaessaan muita ja itseäni olen oppinut argumentoimaan paremmin tai ylipäätään keskustelemaan ja vuorovaikuttamaan, varsinkin ihmisten kanssa, jotka ovat eri mieltä. Parhaiten sitä on oppinut silloin, kun on pitänyt todistella ja perustella omaa olemassaoloaan, vakuuttamaan aikuisille, ettei tämä ole mikään “ohimenevä vaihe” ja kun on pitänyt kertoa erilaisista yhteiskuntarakenteiden epäkohdista. Tosin, toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi todistella toiselle olemassaoloaan erilaisilla argumenteilla. Mutta se on kyllä ollut tehokas keino, sekä siinä että oppii vuorovaikuttamaan ja argumentoimaan että puolustamaan omaa itseään. Kun oppii puolustamaan itseään, oppii vähitellen ehkä arvostamaankin itseään. 

Loppujen lopuksi, jos en olisi sateenkaarinuori, olisiko kaikki helpompaa? Luultavimmin, ainakin suurin osa asioista. Mutta, itsensä pakottaminen olemaan jotain, mitä ei ole, tekee vain kaikesta vielä vaikeampaa. Maailma kuitenkin muuttuu ja sateenkaarinuorena elämisestä tulee vähitellen varmasti helpompaa. Muutenkin, se on tuonut minulle paljon rakkautta, vapautta ja hyviä asioita. Ne ovat vaikeuksien arvoisia. Varmaan enemmänkin.

J. Kuu