Tutustu yhdistyksemme jäsenten ja vieraskynä-kirjoittajien teksteihin translasten ja -nuorten oikeuksien edistämisestä sekä perheiden tukemisesta.
Mistä transaikuiset tulevat?
Transihmisistä suuri osa tunnistaa sukupuoli-identiteettinsä jo lapsena. Miksi estämme mahdollisuuden onnelliseen lapsuuteen ja nuoruuteen vaatimalla, että pitää jaksaa odottaa aikuiseksi saadakseen apua ja tukea sekä mahdollisuuden elää oikeassa sukupuolessa myös … Lue lisää
Lausuntomme translain kuulemisissa
Saimme kutsun lausua translain uudistuksesta (HE 189/2022) sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Kiitämme mahdollisuudesta – on tärkeää, että lastemme ja perheidemme ääni kuuluu. Tässä edustajamme tilaisuudessa pitämä puheenvuoro sekä lisäksi toimittamamme kirjallinen … Lue lisää
Lapsen viisi toivetta jouluun
Toivomme usein joulun olevan rennon yhdessäolon ja akkujen lataamisen aikaa. Joulun odotukseen kuuluu kutkuttava jännitys – mutta osalle lapsista ja nuorista edessä oleva läheisten, sukulaisten ja tuttavien tapaaminen voi kuitenkin … Lue lisää
Kuinka olla maailman luotettavin ja turvallisin ope sukupuoleltaan moninaiselle lapselle?
1. Luo lapselle turva liikuntatunneilla Liikuntaan liittyy monia sukupuolisuutta korostavia tai paljastavia tilanteita. Vaatteiden vaihto, erilaiset fyysiset asennot tai vähäpukeisuus aiheuttavat monelle lapselle liikuntatunteihin liittyvää stressiä. Usein … Lue lisää
Kirja-arvostelu: Myrtti ja kudelmataika
Saimme lapsen kanssa luettavaksi Ursula Mursun kirjoittaman Kuuilmasarjan toisen osan Myrtti ja Kudelmataika. Kirjan on kuvittanut hauskan värikkäästi Apila Pepita ja kustantanut Kumma-kustannus. Kirja on julkaistu tänä vuonna 2022. Kirja … Lue lisää
Vieraskynä: Sateenkaarinuorten asemaa ei saa heikentää entisestään
Kansanedustaja Päivi Räsänen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen sukupuolidysforian hoidon laadusta Suomessa. Räsänen vaatii, että hoidosta tehdään ulkopuolisen tahon suorittama selvitys ennen translain uudistamista. ”Hallituksen tulee huolella perehtyä Iso-Britannian linjauksiin, … Lue lisää
Vieraskynä: “Voit sanoa minua Malvaksi”
Milloin luit ensimmäistä kertaa kirjaa, jossa oli itsesi kaltainen hahmo? Miltä se tuntui? Entä tiedätkö, mitä lapsesi vastaisi näihin kysymyksiin? Esikoisromaanini, Kuuilma-sarjan avausosa Myrtti ja noitatukka ilmestyi vuosi sitten. Lukijat … Lue lisää
Vieraskynä: Kaikille turvallinen koulu
Lappeenrantalainen kieltenopettaja Anne Leminen tekee kouluissa ja vapaa-ajalla ahkerasti töitä yhdenvertaisuuden eteen. Lappeenranta Pride palkitsikin hänet viime vuonna ansaitusti Yhdenvertaisuuden edistäjä -palkinnolla. Anne kirjoitti meille siitä, kuinka koulut voivat aktiivisesti … Lue lisää
HS Mielipidekirjoitus – Sukupuoltaan pohtivalle lapselle pitää antaa kasvurauha
“Sukupuoli-identiteettiä tai seksuaalisuutta ei pysty manipuloimaan eikä ohjaamaan toivottuun suuntaan, koska se on sisäsyntyistä.” Lue varapuheenjohtajamme mielipidekirjoitus kokonaisuudessaan täältä Artikkelin kuva: J. Kuu.
Lausuntomme luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sukupuolen vahvistamisesta sekä siihen liittyvien lakien muuttamisesta
1. Kommenttinne liittyen sukupuolen vahvistamisen edellytyksiin (1 §) Translasten ja –nuorten perheet ry:n mukaan luonnos laiksi sukupuolen vahvistamisesta sisältää nykytilanteeseen verrattuna huomattavia parannuksia sukupuolen vahvistamiseksi erityisesti lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen ja psykiatrisen diagnoosin … Lue lisää
”Tärkeintä on tulla nähdyksi sellaisena kuin on” – sukupuolen juridisen korjauksen merkitys translapsille ja -nuorille on elintärkeä
Suomen ns. translaki ja sen tulevat muutokset aiheuttavat huolta transyhteisöissä. Muunsukupuolisten tunnustaminen kolmanneksi sukupuoleksi puuttuu yhä tulevasta uudistuksesta ja samoin alaikäisten transihmisten perusoikeudet ovat vaakalaudalla. Suomessa vaaditaan sekä lääketieteellinen diagnoosi … Lue lisää
Translasten ja -nuorten perheet ry:n näkemyksiä translakiuudistukseen
Olemme mukana lakiuudistuksen seuranta- ja arviointiryhmässä, johon liittyen sosiaali- ja terveysministeriö pyysi yhdistykseltämme näkemyksiä translakiuudistuksesta. Tässä näkemyksemme uudistustyöhön lähtiessä. Kiitämme mahdollisuudesta lausua. Artikkelin kuva: J. Kuu. Translasten ja -nuorten perheet … Lue lisää
Vieraskynä: Kesäduunissa Translasten ja -nuorten perheet ry:llä
Saimme tänä kesänä suureksi iloksemme kesätyöntekijän Osuuspankin Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta. Oma työntekijämme J. Kuu sopeutui hienosti korona-ajan etätyöntekoon ja teki hienoa työtä yhdistyksemme eteen. Suuri kiitos työpanoksestasi, J. … Lue lisää
Näen sinut – Opas lapsen sukupuolen moninaisuuteen on julkaistu!
Meillä on ilo kertoa, että ensimmäinen suomalainen sukupuoliltaan moninaisten lasten ja nuorten ja heidän perheidensä kokemuksia käsittelevä kirja on julkaistu! Kirjan on koonnut Anu-Maija Kärjä ja sen nimi on ”Näen … Lue lisää
Vieraskynä: Olisiko kaikki helpompaa?
Saimme tänä vuonna yhdistyksellemme Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta kesätyöntekijän. Muun tärkeän työn ohessa hän lupautui kirjoittamaan meille muutaman Vieraskynän. Suuri kiitos, J. Kuu! Olisiko kaikki helpompaa? Yleensä tuntuu, että … Lue lisää
#NÄENSINUT-kampanja
Kesällä 2020 järjestetty Näen sinut -kampanjamme vaatii myös alaikäisten sisällyttämistä translain uudistukseen. Kuvat voi klikata isommaksi. Tavoitteemme on, että myös yhteiskunta näkee lapsemme hänen sukupuolessaan. Vaadimme, että translain kokonaisvaltainen uudistus … Lue lisää
Vieraskynä: “Tuntuu, että minustakin on tullut onnellisempi ja vapautuneempi”
Julkaisemme toisinaan Vieraskynä-kirjoituksia perheitämme koskettavista aiheista. Jos olisit kiinnostunut sellaisen meille kirjoittamaan, niin ota yhteyttä! Seuraavan kirjoituksen on kirjoittanut transtyttö Ellin mummi, kiitos! (Ellin nimi on muutettu.) Kuva: Sharon McCutcheon. … Lue lisää
Kommenttimme Keskustan vaatimukseen jättää transnuoret lakiuudistuksen ulkopuolelle
Olemme hyvin pettyneitä, mutta kieltämättä myös jo turhautuneita. Keskusta vahvistaa jälleen Antti Kurvinen johdolla Kehrääjä-mediassa, etteivät he aio hyväksyä alaikäisten huomioimista uudessa translaissa. Laissahan ei ole kyse minkäänlaisista lääketieteellisistä hoidoista, … Lue lisää
15 harhaanjohtavaa argumenttia blokkerihoidoista
Blokkerihoidosta liikkuu runsaasti harhaanjohtavaa ja suorastaan pahantahtoista tietoa. Tämä teksti on alun perin ilmestynyt Growing Up Transgender -blogissa. Kiitämme, että saimme kääntää tekstin myös suomeksi! Käännöstä kirjoittajien luvalla on lyhennetty … Lue lisää
”Elämän lahja” – transnuoren vanhempana
Tässä kirjoituksessa kokemuksistaan haluaa kertoa vanhempi, jonka lapsista toinen on transpoika. Olen saanut elämältä aivan erityisen lahjan. Olen saanut kaksi lasta, jotka ovat opettaneet minulle enemmän kuin mikään muu. Esikoiseni … Lue lisää
Oikeus olla minä – ei takapakkia transterveydenhuoltoon!
Tervehdyksemme tänään Oikeus olla minä -mielenosoituksessa: Hei kaikille paikallaolijoille ja heti alkuun suuri kiitos Me muut –kollektiiville sekä siitä, että olette tämän tapahtuman järjestäneet että siitä, että saamme tämän … Lue lisää
Kannanottomme Palkon suositusluonnokseen
Kommentti Palveluvalikoimaneuvoston suositusluonnokseen kehitysikäisten sukupuoli-identiteetin variaatioihin liittyvän dysforian lääketieteellisistä hoitomenetelmistä. 1. Rivit 381-384: ”Palko katsoo, että psykososiaalisen tuen järjestäminen koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa sekä perusterveydenhuollossa on ensisijaista sukupuoli-identiteetin variaatioista johtuvan … Lue lisää
Yhdistyksen kannanotto translainsäädännön uudistamisen valmistelutyöryhmän raporttiin
Vaihtoehtoiset sääntelymallit sukupuolivähemmistöjen oikeudellisen aseman järjestämiseksi: Translainsäädännön uudistamisen valmistelutyöryhmä 1) Arvostamme, että raportissakin tuodaan vahvasti esille, että hallitussuunnitelmaan kirjattu täysi-ikäisyys ei ole kriteerinä kestävä malli. Alaikäisten huomioiminen on luonnollisestikin meille … Lue lisää
Toteutuvatko lääkintä- ja hoitohenkilökunnan eettiset periaatteet transnuorten hoidossa?
Viitaten Lääkärilehden artikkeleissa ja muualla esiin tulleisiin, todella huolestuttaviin hoitohenkilökunnan asenteisiin transnuoria kohtaan: muistattehan nämä hoitoetiikan perusperiaatteet, joihin olette työssänne sitoutunut? Viedäänkö Lääkärilehteä kuin pässiä narussa? ELÄMÄN KUNNIOITTAMINEN: “Elämän kunnioittamisen vaatimus … Lue lisää
Translasten ja -nuorten ihmisoikeustilanteesta Suomessa
Translasten tilanne poikkeaa Suomessa merkittävästi monen muun länsimaan tilanteesta.